Chronicles Evankeliumi Jumalan voima

 

Roomalaiskirje 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

Paavali kertoo Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa, mikä on Jumalan voima, se on evankeliumi Kristuksesta Jeesuksesta meidän Herrastamme. Evankeliumi, jonka Jumala on asettanut pelastaakseen ja vapauttaakseen meidät kaikesta synnin ja kuoleman vallasta. Tähän sanaan on kätketty todella paljon. Jumalan armo ei ole peittävä armo, vaan se on vapauttava armo. Jeesus ei tuonut maan päälle vain pääsylippua taivaaseen vaan hän tuli täyttääkseen kaiken lain ja vanhurskauden ja vapauttaakseen meidät Jumalan lapsiksi. Jumalan lapsen asemassa meillä on mahdollisuus seurata Jeesusta ja kasvaa hänen kaltaisekseen. Tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen valtaa, eikä mikään ole meitä vahingoittava. (Luuk 10:19)

Miten hän sen tekee?            Hän käyttää Jumalan Sanaa;

Hepr 4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
4:13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

Jumalan Sana on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija, tämä on Jumalan sanan tarkoitus. Jumalan sana perustaa sisimpämme, ja vapauttaa meidät vihollisen valheista, ”te tulette tuntemaan totuuden ja totuus tekee teidät vapaiksi”. Siltä osin, kun tunnemme Jumalan sanan ja ojentaudumme sen mukaan ei vihollisella ole valtaa meihin.

Entä voima mistä voimaa?

Ensinnäkin meidän tulisi täyttyä Pyhällä Hengellä, ja pyytää sitä joka päivä, sillä jokainen anova saa kolkuttavalle avataan, ja etsivä löytää. Raamattu kehottaa monissa kohdissa etsikää Jumalaa, tämä alttius etsiä Jumalaa avaa meidät myös Pyhällä Hengellä täyttymiselle. Voimme pyytää myös alttiuden henkeä kuten Daavid pyytää Psalmissa (51:14) ”tue minua alttiuden hengellä”.

Suun tunnustus tuo voiman uskon elämään, ja ilon, ilo Herrassa on teidän väkevyytenne (Neh 8:10).

Suun tunnustus on itseasiassa välttämätöntä pelastavassa uskossa;

 Room 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Luuk 12:4 Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä.
12:5 Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
12:6 Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut.
12:7 Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.
12:8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
12:9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

Matt 10:32 Sen tähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

Asian ehdottoman tärkeyden vuoksi listasin kolme erillistä Raamatun kohtaa, joissa vahvistetaan tämä asia. ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” sillä kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettu.

Jos vihollinen pystyy sitomaan meidät tässä kriittisessä asiassa pelkuruuden henkeen, ja estää meitä tunnustamasta uskoamme Jeesukseen Kristukseen meidän Herraamme, ihmisten edessä, jäämme hedelmättömiksi. Ja voima ynnä Jumalan lupaukset eivät saa toteutua elämässämme.

Siksi kun tiedämme, totuuden tulee meidän varustautua Jumalan sanalla ja rukouksella joka päivä.

Room 12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Mutta eiväthän kaikki ole evankelistoja? Eivät niin, mutta jokaisella kuitenkin on todistus. Todistus siitä mitä Jumala on tehnyt hänen elämässään. Ja jos ei ole, on syytä tutkia, onko edes uudesti syntynyt?

Minulla on monia todistuksia, todistuksia siitä mitä Jumala on tehnyt suuressa armossaan ja rakkaudessaan minun elämässäni, ja yhä edelleen tekee joka päivä. Minulla on myös todistus siitä, mitä kirjoitettu on. Kun luet Raamattua, varustat itsellesi pysyvää kapitalia, sanaa, jota Pyhä Henki käyttää.

Evankeliumi Jeesuksesta, on yhteinen työmme, ja taistelumme. Sitä voi palvella monella tapaa, esimerkiksi esirukoilijana. Tai rinnalla kulkijana. Evankeliumi on koko seurakunnan, tarkoitus ja merkitys. Sillä sana seurakunta, alkukielellä ”ekklésia” on ulos kutsuttujen joukko.

Hepr 13:8 Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
13:9 Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.
13:10 Meillä on uhrialttari, josta majassa palvelevilla ei ole valta syödä.
13:11 Sillä niiden eläinten ruumiit, joiden veren ylimmäinen pappi syntien sovitukseksi kantaa kaikkein pyhimpään, poltetaan ulkopuolella leirin.
13:12 Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella.
13:13 Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen;
13:14 sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme. 

Seurakunnan ollessa uloskutsuttujen joukko, meidän tulisi loistaa valoa. Kuten Herra meidät asettaa vuorisaarnassa;

Matt 5:13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
5:14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
5:15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
5:16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

Jeesus asettaa meidät tässä, ilmoittaa kuka minä olen.

 

Entä kun joudumme maksamaan hintaa uskostamme?

Tämä onkin välttämätöntä, emme voi seurata Jeesusta ilman että joutuisimme maksamaan siitä hintaa. Voitto palkinto on käsittämättömän suuri. Iankaikkinen elämä Jumalan autuudessa. Sen vuoksi täytyy olla valmis maksamaan hintaa. Ja mitä tulee tähän maanpäälliseen elämään lihan ruumiissa, se on ohikiitävä hetki. Emme ole maailmaan mitään tuoneet emmekä voi ottaa mitään mukaamme. Kun kerran lähdemme täältä, kun kuolemme, emme ota mitään mukaamme emme edes alusvaatteitamme. Millaisia meidän tulisi siis olla vaelluksessamme, kun kaikki nämä näin katoavat?

Paavali puhuu tästä hinnasta toisessa Timoteus kirjeessä;

2 Tim 3:12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.

Myös Herra puhuu tästä Markuksen Evankeliumin 10 luvussa;

Mark 10:29 Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista,
10:30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.

Jos uskomme Herraan Jeesukseen, ja uskomme hänen sanansa. Ei ole mikään ongelma kärsiä häväistystä, tai joutua luopumaan asioista evankeliumin tähden. Sillä sana satakertaisesti (hekatontaplasiona) tarkoittaa kirjaimellisesti satakertaisesti. Tunnen ihmisiä, jotka ovat menettäneet työpaikan evankeliumin tähden, ja ovat saaneet paremman työn. Olen itsekin joutunut hylätyksi, halveksituksi, pilkatuksi, Jumalan sanan ja evankeliumin tähden. Mutta se ei haittaa vaan on itseasiassa hyvä asia koska Herra on edeltä käsin kertonut näin tapahtuvan.

Paavali puhuu Jumalan sota-asusta Efesolaiskirjeen kuudennessa luvussa;

Ef 6:10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
6:13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
6:14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
6:15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
6:16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
6:17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
6:18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
6:19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,

Jakeessa 12 hän paljastaa, että meillä kuitenkin on taistelu pimeyden henkiolentoja vastaan.

Jakeessa 11 hän paljastaa, vastustuksen luonteen, ”voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet”. Kavala juoni, ei tarkoita mitään ilmeistä, kavala on nimenomaan jotain petollista ja usein ihmisten mieleen. Valitettavasti ristin evankeliumin ja Jumalan sanan vastustajat löytyvät usein juuri uskovien omasta joukosta. Tässä toteutuu Herran Jeesuksen sanat Luukkaan Evankeliumissa;

Luuk 11:23 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Meidän tehtävämme ei ole sitoa Jumalan sanaa, ja evankeliumia, vaan taistella evankeliumin puolesta. Ja tukea rukouksin ja rohkaisten heitä, jotka etulinjassa taistelevat, kuten Pietari sanoo;

1 Piet 1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa. Vahvistakaa siis kätenne Jumalan sanalla ja rukouksella joka päivä. Valvokaa ja rukoilkaa, me ollaan sodassa. Jumalalla on jokaiselle oma kutsu. Etsikää hänen tahtoaan. Jumala puhuu minulle joka päivä sanansa kautta. ja puhuu sinullekin, jos vain luet Raamattua.

Jumalan armo ja rauha olkoon teidän henkenne kanssa.

Jami Lahtinen 15.12.2025

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Chronicles 14.11.2025 Mikä on Helvetti?

Chronicles 22.10.2025 Liiton suola