Chronicles Uskon askeleet

 

Uskon askeleet mitä ne ovat? Jeesus sanoo edelleen; ”seuraa minua”. Toteuttaakseni tai toisin sanoen, toimeen pannakseni tämän käskyn tarvitsen jotain konkreettista, askeleita. Jeesus on mennyt edeltä ja kehottaa seuraa minua.

Itse lähden siitä lähtö kohdasta, että elämää eletään arjen keskellä. Siis myös arjessa jokapäiväisessä elämässä on suurin potentiaali ja eniten mahdollisuuksia seurata Jeesusta.

Kaksi asiaa tarvitaan arjessa voimakkaasti läsnä olevaksi, jotta voimme seurata Jeesusta;

Rukous elämä;

Rukouksessa me puhumme Jumalalle, ja turvaamme häneen, olemme myös hiljaisuudessa ja Jumala alkaa puhua meille ja meidän kauttamme. Uskon että hän antaa myös rukoukseen oikeat sanat, kun sitä pyydämme.

Fil 4:6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

1 Tes 5:17 Rukoilkaa lakkaamatta.

Mat 6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Tärkein osa rukouksesta tapahtuu siis salassa, Kammio rukous, henkilökohtainen yhteys Jumalan kanssa, rakkaus suhde Jeesukseen.

 

Raamatun luku ja tutkiskelu;

Raamattua luettaessa Jumala puhuu meille ja ilmoittaa itsensä, millainen hän on, hän ilmoittaa myös millainen ihminen on ja mikä on hänen tahtonsa ihmisen kohdalla. Kuitenkin on syytä suhtautua kunnioituksella Jumalan sanaan Raamattuun ja rukoilla ”Herra puhu minulle sanassasi aamen”. Raamattua lukiessa voimme olla myös rukouksen hengessä ja rukoilla esimerkiksi mitä tämä tarkoittaa?

Toimeen paneminen; on syytä toimeenpanna Raamatun opetusta elämässään ja alkaa ojentautua sen mukaan. Näin sana tulee meissä lihaksi, ja muuttuu eläväksi.

Room 12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Ps 119:1 Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat!
119:2 Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä,

119:3 jotka eivät vääryyttä tee, vaan vaeltavat hänen teillään!
119:4 Sinä olet asetuksesi säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin.
119:5 Oi, jospa minun vaellukseni olisi vakaa, niin että noudattaisin sinun käskyjäsi!
119:6 Silloin minä en joudu häpeään, kun katselen kaikkia sinun käskyjäsi.

119:9 Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi.

San 1:7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

2:1 Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni,
2:2 niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon -
2:3 niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa,
2:4 jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta,
2:5 silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen.

Jumalan sana on täynnä lupauksia, ohjeita, käskyjä, neuvoja, lohdutusta. Kaikkea hyvää ja otollista se ei koskaan muutu. Koska näin on asian laita, tulee meidän käyttää tätä Hengen miekkaa ja antaa sille auktoriteetti ja asema arjen keskellä, jotta voisimme tallettaa pysyvää kapitallia ja asemoida itsemme oikealla tavalla.

 

Konkretian tasolla miten voimme seurata Jeesusta?

-Päivä tulisi aloittaa rukouksella tarpeeksi varhain, jotta voimme vaeltaa hengessä.

-Askeleet tulisi olla sopivan kokoisia, jotta jaksamme ja voimme ottaa uusia askeleita. Esimerkiksi voisitko herätä 10min aiemmin, jotta ehdit rukoilla rauhassa. Tämä on hyvin pieni askel ja sopii jokaiselle. Mutta kun se on säännöllistä voit huomata Jumalan läsnäolon lisääntyvän elämässäsi. Myös Raamatun lukuun on otettava tarpeeksi aikaa, esimerkiksi kaksi lukua aamulla ja kaksi lukua illalla. Neljä lukua päivässä tarkoittaa, että luet koko Raamatun läpi vuodessa.

 

Aktiivisuus ja Passiivisuus

Lihassa vaeltaminen ei vaadi ponnisteluja, se on passiivinen automaatio, joka tapahtuu itsestään, kun ihminen on haluton ja innoton etsimään Jumalan tahtoa. Maailman virta vie kuolleet kalat mukanaan, mutta elävät kalat kykenevät uimaan vastavirtaan. Vaatii taistelutahtoa käydä tämän maailman viisautta ja pimeyden henkiolentoja vastaan. Evankeliumi Jeesuksesta on Jumalan voima (Room 1:16) sen julistaminen ja uskon tunnustaminen vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä, tämäkin tulee Jumalalta mutta meillä on siinä aktiivinen osa. Voimme anoa tätä kaikkea rukouksessa, mutta meidän tulee myös ojentautua.

Hepr 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

Aktiivinen Jeesuksen seuraaminen tuo vapauden, ilon, voiman, rohkeuden, merkityksen ja tarkoituksen elämäämme. Aktiivinen uskon elämä pitää myös irti synnistä. Ja aktiivisestä uskon elämästä tulee Jumalan mieli suosio. Pyhän Hengen läsnäolo lisääntyy ja taistelu tahto ja Jumalan rauha lisääntyy. Mitä tämä aktiivinen uskon elämä sitten on?

Minulle se on; että aloitan jokaisen päivän rukouksella, Jumalan sanan lukeminen ja tutkiminen on tärkeä osa jokapäiväistä elämääni. Kun olen aloittanut rukouksella, pyrin myös pysymään rukouksen hengessä koko päivän. Voin rukouksessa pyytää Jumalan apua kaikkiin asioihin ja kysyä hänen tahtoaan.

Tämä aktiivisuus tulisi myös ilmetä sanoissa ja ajatuksissa. Kieli pitää saada kuriin. Kielellä on vallassaan elämä ja kuolema. Sanat ohjaavat hengellistä todellisuutta ja sanat joko rakentavat tai sitten ne hajottavat. Ensi sijassa sanat vaikuttavat meidän todellisuuteemme, mutta ne myös vaikuttavat lähipiiriimme ja vaikutus alueellamme. Jumalan kuvaksi luotuina meillä on todella valta ja vastuu siitä mitä sanomme ja mitä jätämme sanomatta.

Viisautta on tietää milloin olla hiljaa ja milloin puhua rohkeasti.

 

Mainittakoon kaksi saatanan selkeää ansaa, jolla hän pyrkii neutralisoimaan sen uhan, jonka elävät uskovat hänelle muodostavat;

Pelko;

-Pelko on saatanan aseista varmaankin ilmeisin mutta silti salakavala. Erityisesti ihmispelko, ja ojentautuminen oman järjen mukaan, mikä on ihmisen mielestä soveliasta ja hänen omalla mukavuus alueellaan. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan tahto, vaan hän tahtoo olla meille Herra. Hän tahtoo toteuttaa tahtoaan meidän elämässämme, sen mukaan kun hänen mielestään on oikein, ei niin kuin meidän mielestämme on soveliasta. Paavali kehottaa Timoteusta;

2 Tim 4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.

2 Tim1:6 Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päälle panemisen kautta.
1:7 Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.

Passiivisuus;

-Passiivisuus on kuollut positio. Passiivisuus minkä tahansa asian suhteen on negatiivinen asia. Raamatussa kehotetaan aktiivisesti etsimään Jumalan kasvoja ja hänen tahtoansa. Aktiivisuus on meidän osamme uskon elämässä. Jos meiltä puuttuu aktiivisuus ja kaikki uskon askeleet mitä meille jää?

Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, aluksi meidän tulisi olla uskollisia jokapäiväisen raamatun lukemisen ja rukouksen kanssa. Ja kun Jumala alkaa lisätä asioita elämäämme ja avata ovia meidän tulisi kulkea niistä. Jumalan puhe on usein pieni hiljainen sydämen ajatus, jos elämässämme on liikaa meteliä emme kuule häntä, mutta jos kuulemme meillä, tulisi olla alttius ojentautua hänen tahtonsa mukaan. Passiivisuus on mielestäni, pahin synti uskovalle perustelen tätä seuraavilla Raamatun paikolla;

Paavali;

Apt 20:26 Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen.
20:27 Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa.
20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

Samuel;

1 Sam 12:23 Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä.
12:24 Peljätkää vain Herraa ja palvelkaa häntä uskollisesti kaikesta sydämestänne. Sillä katsokaa, kuinka suuria hän on teille tehnyt.

Jeesus;

Mat 25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
25:33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
25:35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
25:36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
25:37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
25:38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
25:39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
25:42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
25:43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
25:44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
25:45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
25:46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Pelottavinta ja erikoisinta viimeisellä tuomiolla on, että ihmiset tuomitaan passiivisuudesta palvella lähimmäistään, myös edelliset raamatunkohdat vahvistavat Jumalan mielen tässä asiassa. Paavali puhuu, että hän on viaton kaikkien vereen, koska hän ei ole vetäytynyt pois opettamasta sitä mikä hyvää on. Samuel myös jopa sanoo synniksi sitä, jos hän lakkaisi rukoilemasta kansan puolesta. Tämä on kyllä voimakkaasti ristiriidassa tämän maailman viisauden kanssa, mutta tämän maailman viisaus onkin Jumalan silmissä hulluutta. (1 Kor 1:20).

Sinullekin, joka luet tätä, on Jumala uskonut asioita, jos osaat lukea, voit lukea Raamattua. Jumalan sana on lopulta asia, joka irrottaa meitä maailmallisuudesta ja kiinnittää sydäntämme elävään Jumalaan ja vahvistaa uskoamme. Tarvitsemme myös rohkeutta tunnustaa uskoamme, tätä voimme anoa rukouksessa. Olkaamme aktiivisia myös rukouksessa. Rukous on käsittämätön etuoikeus ja keino päästä kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimen eteen. Älkäämme jättäkö käyttämättä tätä erinomaista keinoa muuttaa maailmaa ja olosuhteitamme ja ennen kaikkea itseämme.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Chronicles 14.11.2025 Mikä on Helvetti?

Chronicles Evankeliumi Jumalan voima

Chronicles 22.10.2025 Liiton suola