Chronicles Mikan tarina

 

Eilinen oli hyvin raskas päivä ja en kirjoittanut mitään, nukuin huonosti ja aamusta asti oli työpäivä yhtä vääntöä väsymystä ja ahdistusta vastaan. Aloitin kyllä päivän rukouksella ja Raamattua lukemalla niin kuin aina. Aamusta oli vielä vähän touhujakin katsoin siinä läpi yhden saksilavan pesin sen ja vesitin akut ja rasvasin olkatapit. Vielä yhden kynnyksen korjasin, joka on kiusannut, ruuvasin sen betonilattiaan kiinni holkkiankkureilla.

On helppoa olla, kun on mitä tehdä ja kun saa olla ikään kuin johdatuksessa. Itselle on ehkä vaikeinta, jos ei ole mitään tekemistä ja koko ajan enemmän alkaa tuntua kuin olisi tilanteen vankina, silloin alkaa helposti katsoa itseensä ja turhautuu. ”Sillä lihan mieli on kuolema mutta hengen mieli on elämä ja rauha Room 8:6”.

Toissa päivänä raamiksessa ystäväni kertoi miten hän rukouksessa joka päivä pyytää Jumalan kuritusta elämäänsä, vedoten Hepr 12:₁₀Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Tämä oli vähän hätkähdyttävää, minusta vaatii jonkin verran jo uskoa ja luottamusta Jumalaan hyvyyteen pyytää joka päivä kuritusta elämäänsä. Totta puhuen minä en ole pyytänyt, olen kyllä rukoillut että” jos minun tieni on vaivaan vievä niin johdata minut iankaikkiselle tielle” Ps 139:24

Yleensä me pyydämme elämäämme hyviä asioita ja haluamme päästä helpolla ja toki että asiat olisivat selkeitä ja järjestyisivät. Tässä usein unohtuu, että meillä edelleen on taistelu pimeyden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa Ef 6:12. Ja kun haluamme elää itsellemme mieliksi, niin usein emme taivu Jumalan tahtoon. Hänen puolestaan asiat ovat kunnossa, ja vika löytyy joka kerta meistä ihmisistä. Ei ole aina helppo kieltää itseään, mutta uskon että jokainen vaivan näkö ja jokainen ponnistelu ja jokainen asia ja hetki ja jokainen päivä, jonka annamme Jumalan käsiin, kantaa hedelmää. Eikä Jumala ole väärä mielinen niin että unohtaisi vaivan näkömme, vaan hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät (Hepr 11:6)

Minusta näyttää, että vaikeinta on usein juuri odottaa Jumalaa, yksinäisyys, hiljaisuus lihan ruumiin kuolema, omien toiveiden ja oman elämän valuminen hiekkaan, tai pelko siitä. Niin mikä on Jumalan tahto, ja mikä on minun tahtoni. Itsensä kieltäminen, kuinka vaikeaa on kieltää itsensä ja astua askel omalta mukavuus alueelta sinne missä Jeesus on. Kuinka usein kuljemmekaan ohi Jumalan edeltä valmistetuista teoista, ja kuinka raskasta onkaan katsoa taakseen ja huomata menetetyt tilaisuudet elää Jumalan kunniaksi ja kirkkaudeksi.

Tulee mieleen tapaus muutaman vuoden takaa terapia koulun aikana. Olin juuri vienyt tyttären kouluun piti käydä Kelassa hakemassa yksi hakemus kaavake. Oli kova pakkanen n. -20 olin juuri saapunut Kelan parkkiin ja näin nuoren miehen ja vanhemman naisen puhuvan kelan oven edessä. Koin selvän kehotuksen ”Mene lähelle puhumaan heille”. Tämä nuori mies oli juuri päässyt sairaalasta ja hänellä oli haimatulehdus. Hänellä ei ollut kirjaimellisesti muuta kuin vaatteet päällään, ei puhelinta ei lompakkoa ei avaimia ei edes lämpimiä vaatteita. Hän alkoi kertoa tarinaansa vähän naureskellen, hän oli todellisessa pulassa, äkkiä huomasin tilanteen vakavuuden ja sanoin: ”Nää sun ongelmat on niin vakavia että nyt tarvitaan taivaan Isän apua” ja aloin todistaa hänelle, kuinka Jumala on minua auttanut. Nuori mies oli nimeltään Mika. Kela avattiin ja saimme hoidettua asiamme. Hän alkoi laulamaan ja käyttäytyi vähän häiritsevästi, pian Mika lensi pihalle Kelasta, lähdin ikään kuin samalla oven avauksella. Pyysin häntä, että mennään autoon puhumaan sillä, oli kova pakkanen. Sanoin hänelle, että minulla on verkkokurssi ja ehdotin että hän voi tulla minun luokseni, jos saan opiskelurauhan. Hän tulikin ja aloin puhua hänelle Jumalan sanaa kerroin evankeliumin ja todistin hänelle Isän rakkaudesta, jota olin saanut kokea. Kysyin, onko hänellä nälkä, ei ollut. Hän veti povitaskusta käsidesi pullon ja meinasi alkaa juoda siitä, sanoin heti, että tuota et kyllä minun kotonani juo. Vähän aikaa todistettuani hänelle, hän halusi tehdä uskon ratkaisun, rukoilin hänen puolestaan ja hän koki Jumalan läsnäolon ja kosketuksen. Pian hän kertoi, että on oikeastaan nälkäkin ja ettei hän ole syönyt kolmeen päivään, aloin heti laittaa ruokaa ja pian syötiin yhdessä. Tilanne minun mielestäni oli vapautunut, laitoin Mikalle vuoteen sohvalle, hän oli väsynyt ja koitti käydä nukkumaan. Vetäydyin huoneeseeni, oli vielä pari tuntia ennen kurssia ja ajattelin itsekin ottaa torkut, yhtäkkiä havahduin, että ovi kävi, Mika oli lähdössä. Hän sanoi, että lähtee etsimään jostain tupakkaa, yritin puhua häntä ympäri ja pyysin että jäisi vielä, olin huolissani hänestä. Hän kuitenkin lähti heti enkä voinut mitään. Kahden viikon kuluttua kuulin, että hän oli löytynyt kuolleena Prisman vessasta.

Tämä oli murtava paikka minulle, mietin että olisin voinut tehdä enemmän, sen sijaan että nukuin torkkuja, olisin voinut rukoilla hänen puolestaan. Olin pyytänyt esirukousta hänen puolestaan raamiksen whatsupp ryhmästä, jos olisin tiennyt, kuinka lähellä kuolemaa hän on, olisin taistellut kovemmin. Olen kuitenkin kiitollinen, että sain kohdata hänet ja johdattaa hänet syntisen rukoukseen. Ehkäpä hän pääsi perille, en kuitenkaan voi olla varma siitä sillä käsittääkseni hän joi itsensä hengiltä.